Luulen, että olen pitkittänyt blogin päätössanojen kirjoittamista siinä toivossa, että seikkailu jatkuisi vielä hetken täällä bittimaailmassa, vaikka oikea elämäni onkin jälleen siirtynyt pysyvästi Suomen kamaralle. Sanoinko pysyvästi? No, ainakin pysyvän väliaikaisesti.
Vaikka matkapäiväkirjan päivittäminen jäikin loppukeväältä aivan täysin välistä, matkaa olen kuitenkin vähintään pienen lokikirjan verran näiden ja edellisten rivien välissä tehnyt. Piipahdin maaliskuussa Irlannista kotiuduttuani kuukauden verran kokeilemassa elämää Rovaniemeläisittäin (Lapin keskussairaala, lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelu), käväisin Savossa, hurautin Lontoon kautta takaisin Irlantiin ja ensi tiistaista lähtien olen sitten jälleen virallisesti väestörekisterin tilastoja kuluttava kuopiolainen. Yhtä reissaamista kevät siis oli, ja suurena matkana - ei vain fyysisesti paikasta toiseen siirtymisenä, vaan myös koko elämäntilanteeni ja arvojeni uudelleen kartoittamisena - tulen sen muistamaan.
Suomeen takaisin kotiutuminen näinkin lyhyen poissaolon jälkeen oli maaliskuun lopulla palattuani aluksi vaikeaa. Lähtöaamunani Corkissa oli 18 astetta lämmintä, puut hiirenkorvilla ja elämä ihanimmillaan. Paluuiltanani Helsinki-Vantaalla vihmoi miinusasteista räntää (niin, jonkun pitäisi kertoa suomalaiselle vedelle, että sen olomuoto -10 pakkasessa kuuluisi oikeasti olla kiinteä.),suvaitsevaisuusminäni palhin pelko, Perussuomalaiset, olivat menossa ensimmäisten kuulemieni radiouutisten mukaan suorinta tietä hallitukseen ja penkkiurheiluhulluminäni intohimo, Kalpa, putoamassa kovaa ja korkealta sm-liigan finaalipaikoilta.
Kieli ei meinannut millään kääntyä takaisin suomeen. Tuntui aika oudolta, kun ihmiset eivät enää tervehtineet uudessa harkkapaikassa. Laskin muutamana aamuna, että pääsen pohjakerroksesta toiseen kerrokseen parhaimmillaan seitsemällä vastauksettomaksi jääneellä huomenen toivotuksella. Alkupäivät olivat aika kovaa totuttelua pohjoisen arkeen. Äiti, iskä ja uusi kämppäkaverini Elli (joka majoitti minut joulupukinmaa-keikan ajan) saivat kuulla ensimmäisten viikkojen aikana varmaan joka kolmannen lauseeni alkavan sanoilla siellä Irlannissa + jokin, mikä siellä oli hyvin ja sillä hetkellä sattui mielestäni olemaan täällä ei-niin-hyvin. Kiitos kärsivällisyydestänne, siellä Irlannissa ei ollut teitä ja se painaa vaa'assa aina enemmän kuin kaikki ne asiat, joista olen kotiin palattuani nurissut (en enää muista niistä montaakaan, mutta monta niitä oli :D ).
Kotiinpaluun kulttuurishokkia ehkä edesauttoi vielä se, etten oikeastaan kotiutunut kotiin, vaan aivan vieraaseen lääniin ja jälleen aivan vieraiden ihmisten keskelle. Jos irlantilaisten aksentista olikin vaikeaa aluksi saada selvää, niin myönnän, että pieniä hankaluuksia oli myös päivittää kognitiiviset ja verbaaliset taidot suoraan irkkuenglantilaisesta toimintaympäristöstä ymmärtämään ja toimimaan lappphalaisten murhteella. Ihan hyvin se pienen sopeutumisen jälkeen kuitenkin meni. (Lopusa ei olluth enä mithän onkhelmaa.) Rovaniemi oli mukava kaupunki, mutta vähän liian kaukana ööö.. kaikesta.
Ikävä Irlantiin kalvoi suurin piirtein vappuun saakka. Sitten kevätaurinko ja parhaalla kuviteltavissa olevalla tavalla vietetty Kuopioviikonloppu tulivat minun ja irlanti-koti-ikävän välille. Toukokuun alussa Irlantiin uudelleen lähtiessäni tiesin jo etukäteen, että kotini on jälleen Suomessa ja tänne palaaminen ei tule olemaan katastrofi (eikä ne Persutkaan muuten menneet sinne hallitukseen).
Kevät Irlannissa, osa 2 alkoi yläkerran poikien läksiäisbileillä (tai, olisi alkanut, jos olisin reissuväsymykseltäni viipyä siellä kymmentä minuuttia kauemmin). Seuraavana päivänä teimme Evan kanssa kauan suunnittelemamme bussiretken Limerickin kautta Galwayn Cliffs of Moherille. Bussimatkat nukuimme, joten pelkkien zetojen sijasta kuvia valveillaolohetkistä:
Herätys numero 1: ikivanhan munkkiluostarin rauniot
Herätys numero 2: Limerick
Herätys numero 3: Suuren nälänhädän aikainen hautausmaa ja vähintään yhtä vanha kirkko (etsi viimeisenä mainitusta neljä virhettä. Kyllä, seinät, katto ja lattiat puuttuvat.)
Herätys numero 5: kurkkaa maailman laidan yli
Herätys numero 6: H-e-t-k-i-n-e-n! Missä olen nähnyt tämän aiemmin!? (Tää sama maisema on googlesta kopioituna blogin sivupalkin kuvakollaasissa!)
Herätys numero 7: Cliffs of Moher. Kannatti herätä.
Herätys numero 8: noin voi käydä jos ei herää.
Bussiretken jälkeen loput Irkkulassa oleiluun käytetystä ajasta kului kämppää siivoillen ja kotiinlähtö numero I:stä Corkiin jääneitä kamoja rinkkaan sovitellen, kaupungilla hengaillen, kavereille heippoja sanoen (aika moni meistä lähti samoihin aikoihin lopullisesti kotiin) ja - rohkenen tässä päättäjäistunnelmassa myöntää - aika paljon kävimme porukalla myös heittämässä yhteishyvästejä kaikille talven aikana tutuiksi tulleille lempipubeille. Päätösblogin turistiosuus: Corkissa vieraileville suosittelen l ä m p i m ä s t i henkilökohtaisia lemppareitani: yökerho-pub-olohuone-sekoitus Old Oakia, huikean suurella lämmitetyllä sisäterassilla varustettua Crane Lanea sekä hämyisän kotoisaa perinnemusiikin tyyssija Charlie'sia. Vielä uudelleen: suosittelen!
(Ajattelin ensin, etten mainitse tätä täällä, mutta mainitsen ehkä nyt kuitenkin. Saimme jollain tilavuustaialla sullouduttua reilun 30 ihmisen läksiäisbileporukalla minikokoiseen asuntoomme Evan kotiinlähtöä edeltävänä iltana. Saimme myös suomalaistyttöjen kanssa kuunnella Granlundin ilmaveivin Radio Suomen välityksellä ja ärsytettyä paikallaolleita ei-jääkiekko-faneja ilmeisesti neljä kerrosta ylös päin kuuluvilla tuuletuksillamme. Ai mistä tiedän, että juuri neljä kerrosta? Koska vitosessa asuva vuokraemäntämme tuli keskeyttämään voittojuhlat, uhkaamaan häädöllä ja takuuvuokrien pidättämisellä sekä heittämällä koko siivosti käyttäytyvän opiskelijaseurueemme ulos talosta. Ilta oli silti kaikin puolin hieno!)
Corkin hyvästeleminen toiseen kertaan ei ollut vaikeaa. Koti-ikävä oli kaikeksi yllätyksekseni häilynyt suhteettoman kovana koko viimeisen Cork-viikon ajan ja edessä olevia 24 matkustustuntia kevensi huomattavasti Leijonien tuore maailmanmestaruus (katsoin pelin kaksi ensimmäistä erää kolikkoautomaatilla toimivasta internet-päätteestä Corkin lentokentällä, kolmannen erän sain seurata kotimaasta rekrytoidulla tekstiviestipalvelulla). Kultajuhlat vietin rinkka kainalossa Stanstedin lentokentällä pussilakanan sisään piiloutuneena nukkuen. Päätin, etten enää koskaan matkusta MM-kisojen aikana.
Vaihtoblogini päätöstekstin kronologiseen etenemiseen kuuluisi seuraavaksi kuvaus siitä, mitä olen puuhaillut kotiin palattuani ja mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Päätän nyt kuitenkin, että tässä käsiteltävän reissun päätös limittyy seuraavan, ehkä jo hieman alkaneen matkan kanssa niin, että virallinen Irlantikuulumisten päätös kirjoitetaan tähän ja tulevien seikkailujen alku sitten aikanaan jonnekin muualle.
The End.
Hei!! Jos minä olisin te, ihmettelisin, mikä sai minut palaamaan vielä näin pitkän ajan päästä näppäimistölle ja koko reissupäiväkirjan hylkäämisen sijaan kirjoittamaan vielä yhden päättävän tekstin. Olisin voinut päästä helpommalla.
Tunnustan. Olin jo unohtanut koko blogin kaiken muun kotiinpalua seuranneen puuhailun keskellä. Sitten tänään sattui muutamia outoja kohtaamisia. Meinasin kävellä tänään pahki (kiitos, Rovaniemi!) ainakin kolmeen vastaantulijaan eri puolilla Kuopiota. Väistin vasemmalle. Väistin vasemmalle uudelleen. Aloin miettiä tarkemmin. Kävelen edelleen vasemmalla puolella jalkakäytävää. Rakastan tihkusateessa lenkkeilyä. Olen oppinut juomaan omenasiideriä. MP3-soittimestani löytyy Rihannan ja Fintelligenssin välistä Galway Girliä ja Devil's dance flooria. Kun luettelen paikkoja, joissa olen asunut, lausun Corkin hyvien muistojen kyllästämällä ylpeydellä, mutta silti yhdenvertaisena muiden entisten kotien kanssa.
Eihän tässä siis mitenkään hullusti käynyt. Se pala, joka minusta jäi maaliskuussa Irlantiin, tuli takaisin kanssani Suomeen ja luulen, että sen paikka on tästä eteenpäin täällä(no, ainakin vuoden vuokrasopimuksen kestävän ajanjakson verran. Se jos mikä vaati rohkeutta). Huomasin voittaneeni vaihtokaupassa. Sain tämän talven ja kevään kokemuksilla täydentyneen itseni takaisin, ja sopimuksen päälle mukaani palan maata, jossa vietin ehkä juuri ne hetket, joiden ansiosta olen nyt onnellisin juuri tässä.
Irlanti-kevät ja kaikki huikeat muistot on korkitettu hyvään talteen. Mun koti on nyt täällä.
