Miksi blondi heitti kellon ikkunasta?

Aika on kuulkaa kulunut lentämällä ja viime viikonloppuna havahduin huomaamaan, että enää neljä viikkoa on Corkin komennusta jäljellä. Neljä pitkää, toiminnantäyteistä ja toivon mukaan ihanaa viikkoa. Irlanti on aika nasta mesta ja kolme kuukautta tuntuu tällä hetkellä aivan liian lyhyeltä ajalta täällä vietettäväksi.

Ajan on saanut lentämään monenlaiset asiat. Upeat ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet, monipuolinen viihdetarjonta, tapahtumarikkaat harjoittelupaikat sekä kaikista ehkä tärkein: mainio seura, ovat saaneet viimeiset kaksi kuukautta tuntumaan parilta hassulta viikolta. Sekä vaihtariporukalla että Suomesta vierailleiden Sannin ja Sallan kanssa ollaan puuhattu monenmoista sellaista, jonka vuoksi en ole ehtinyt oikein päivityspuuhiin, joten nyt pieni informaatiotuokio kotipuoleen sen varmistamiseksi, että hengissä vielä ollaan.

Suomi-turistien ansiosta olen päässyt vähän leikkimään matkaopasta. Olemme kokeilleet melkein kaikkia mahdollisia Cork- ja Irlanti-kliseitä ja tehoturisteilleet minkä jaloistamme ehdimme ympäri Corkin kreivikuntaa viimeisen viikon ajan.

Sanni saapui Irlannin kamaralle myöhään viime maanantai-iltana ja itku melkein tirahti silmään kun näki niin pitkästä aikaa jonkun kotoa ja pystyi puhumaan suomea kasvotusten jonkun kanssa. Sannin repussa tulleet Ruispalat ja Fazerin sininen meinasivat aiheuttaa hysteriakohtauksen, vaikka aiemmin taisinkin keulia sillä, että Corkista löytyi ruisleipää, niin pitää myöntää kyllä, että suomalaiseen versioon verrattuna ne irkkulaiset öljyä tihkuvat ruiskakkupalat eivät kyllä ole leipää nähneetkään. Oli nannaa.

Koska olin huhkinut kolmen viikon harkkatunnit täyteen jo edellisen viikon loppuun mennessä, sain viettää ansaittuja lomapäiviä koko viime viikon ja turisteilla rauhassa ympäriämpäri Corkia. Kävimme Sannin kanssa pienellä patikointiretkellä Kinsalessa (ilman karttaa ja bussiaikatauluja, suosittelen lämpimästi kenelle tahansa seikkailumieliselle. Not.), slovakialaisten vaihtareiden järjestämillä päivällisillä (reilut 30 opiskelijaa ahtautuneena solukämpän keittiöön maistelemaan eksoottisia erikoisuuksia) ja toki vähän myös yöelämässä liehumassa.

Yllä ja alla: James Fort -linnoitus Kinsalessa

Vähän vinossa. Taustalla Irlanninmeri <3

Eväsbreikki. Nam, part I.



Toistamiseen täytyy nyt mainostaa, että yöelämässä liehumiseen on Irlannissa aivan suhteettoman hyvät puitteet. Live-musiikkia (ilmaista sellaista!) on tarjolla koko ajan ja joka paikassa ja meno on rentoa iltana kuin iltana. Hämyisissä pubeissa soi iltaisin paikallisten artistien kansanmusiikkiin ja kantriin vivahtavat huilu-viulu-kitara-sävelet ja yökerhoissa ei ole korviin kantautunut vielä yhtä ainutta säveltä Suomen baareissa aika usein jytkyttävää tusinateknoa. Olen kuullut tämän reissun aikana niin paljon hyvää musiikkia, että (anteeksi nyt vain kaikille true-Yö-faneille) varmaan oksennan kun seuraavan kerran joudun kuuntelemaan Rakkaus on lumivalkoista tuhannen promillen karaoke-versiona.

Nam, part II.

Pieni kotimaa-maistiainen musiikin saralta tuli viime viikon torstaina, kun olimme kuuntelemassa naapuripubissa eräänlaista vapaamuotoista musisointi-iltamaa, jonne paikalliset tulevat omien soittimiensa kanssa ja täysin satunnaisella porukalla pistävät kansanmusiikki-reivit pystyyn teekuppposten tai oluttuoppien äärellä. Yksi soittajista kävi jutustelemassa kanssamme hetken aikaa ja tietenkin kysyi, mistä olemme kotoisin. Kun kerroimme, että kotimaamme onpi Suomi, kajahti seuraavana biisinä ilmoille niinkin tuttu rallatus kuin Ievan polkka (kannattaa youtubettaa). Naurussa oli pitelemistä kun yritimme rallattaa tirlirlittania ja sulivilisupput-tipput- täppyt-hilipantippan ja niin edelleen, eikä kieli ihan itselläkään taipunut oman äidinkielen sanoihin :D Aivan mahtavaa viihdettä nämä paikalliset jammailusessiot. Irlanti on vihreä maa ja olutmaa, mutta ennen kaikkea musiikkimaa.

Sannin lehahdettua takaisin kotiin, aloin odottaa toista vierastani, Sallaa, saapuvaksi Irlantiin. Odotin niin innokkaasti, että odottelin ystävää varmuuden vuoksi Corkin lentokentällä kolmisen tuntia jo Sallan lentokoneen laskeutumista edeltävänä päivänä. Hyvän harjoittelun tuloksena olin sitten viime lauantaina hyvissä ajoin ja vähän tuloksekkaammalla menestyksellä Sallista vastassa ja aamuauringon noustessa pilvettömälle taivaalle, jatkui lyhyt turistioppaan urani uuden vieraan seurassa.

Viikonloppuna piipahdimme omatoimisella Cork sight seeingillä (sivuhuomautus: kaksi tuntia, neljä vuodenaikaa), maittavalla brunssilla sekä Corkin liepeillä sijaitsevassa Blarney Castlessa. Blarney Castlen erikoisuus on Blarney Stone, jota suutelemalla saa jonkin vanhan legendan mukaan ikuista eleganttiutta. Kiven pussaaminen näytti kuitenkin niin pöllöltä puuhalta, että jätimme kunnian väliin ja tyydyimme pysymään siinä ylitsevuotavassa eleganttiudessamme, joka ympärillämme jo nyt valmiiksi leijuu. Tyydyimme myös ottamaan paljon kuvia.

Blarney Castle

Blarney Castlen vartiotorni

Yläilmoissa

Sallan ja Satun tuleva Irlannin koti

  

Blarney Castlen jälkeen harjoittelimme vähän eleganssiamme ja kävimme sunnuntaina oopperassa. Kuulostaako snobilta? No tunnustan. Ei ollut ihan oopperaa. Kävimme Sallan ja Evan kanssa katsomassa Peter Pan -jääshow'n Corkin oopperatalolle rakennetun tekojääareenan laidalla ja suurin osa muista eleganteista osallistujista oli iältään eskarin molemmin puolin. Parasta viihdettä siis toisin sanoen. Peter Pan, Helinä-keiju, Leena ja velipojat, Prinsessa Tiikerinlilja, Inkkarit, Kadonneet pojat, Merirosvot, Kapteeni Koukku ja henkilökohtainen lempparini Krokotiili Tik Tak taiteilivat kahden ja puolen tunnin pituisessa näytöksessä luistimilla koko ihanan tarinan kera huikeiden musiikki-, valo- ja äänitehosteiden. Mainio sunnuntaipäivä kerrassaan.

Uusi harjoittelupaikka avasi ovensa tänä aamuna ja Carraig moirin mielisairaalan suljetulla osastolla on tarkoitus viettää viimeiset Irlanti-viikot. Paljon ohjelmaa on tiedossa. Osa siitä alkaa jo tänään, joten aika lentämään ja kuulemiin!

(Hätänen loppu, tuli hätänen lähtö :D)