Kaikki suomalaiset opiskelijat tietävät, mitä kuukauden neljäntenä päivänä tapahtuu. Niille, jotka eivät ole suomalaisia tai opiskelijoita kerrottakoon, että silloin tapahtuu seuraavaa: yhteiskunnan verovaroilla pelataan peliä nimeltä tulonsiirto, joka näkyy käytännössä plus-merkkisenä tilitapahtumana opiskelijoiden pankkitilillä.
Oikeus opintotukeen on Suomessa subjektiivinen. Se tarkoittaa, että kaikkien korkeakouluopiskelijoiden tilillä kilahtaa valtion toimesta kerran kuukaudessa opiskelujen alkamispäivästä aina päättymispäivään saakka. Siis ihan kaikkien.
Fiksuimmat varmaan arvaavat, että tänään puhutaan siitä, mistä ei yleensä puhuta. Tänään puhutaan rahasta.
Suomi on kallis maa. Meidän opintotukisysteemiämme ei ole sidottu kansaneläkeindeksiin, eli vaikka elinkustannukset koko maassa nousisivat, kuukausittain opintopisteitä ansaitsemalla lunastetun opintotuen määrä ei juuri suuntaan tai toiseen heilahda. Tämä systeemi kismittää aika monia ja myönnän itsekin syyllistyneeni joskus marisemaan, ettei se opintotuki oikein riitä kaikkeen, mihin sen haluaisi riittävän.
Sitten tapahtui vähän silmiä avaavia käänteitä. Lähdin vaihtoon ulkomaille.
Ulkomaan vaihdon omalla kohdallani mahdollisti Euroopan Unionia perustettaessa kekattu idea siitä, että olisi aika fiksua, jos opiskelijat pääsisivät liikkumaan vähän kotipitäjän lakeuksia laajemmalla alueella. Kansainvälistä yhteistyötä voitaisiin kehittää eri maiden korkeakoulujen välillä, viedä tiedettä, tekniikkaa ja eri alojen tietotaitoja yli valtioiden rajojen ja pikkuhiljaa rakentaa toimivaa systeemiä eurooppalaisen korkeakoulutusalueen toteutumiseksi. Syntyi vaihto- ja korkeakouluohjelma nimeltä Erasmus.
Euroopan komission myöntämä Erasmus-peruskirja, jonka saamiseksi korkeakoulun täytyy sitoutua ohjelman tiettyihin periaatteisiin ja ehtoihin, on myös Savonia-ammattikorkeakoulun hallussa. Vähän monimutkaisten byrokratiakuvioiden ja säädösten yli hyppien Erasmus-peruskirjan löytyminen koulun mappivarastosta pölyttymästä meinaa tavalliselle riviopiskelijalle pääasiassa sitä, että rahaa vaihtoon lähtemiseen tulee tehtävään työmäärään suhteutettuna suurin piirtein ovista ja ikkunoista jos vain ulkomaille haluaa. Sitten tärkeä huomautus: jos asuu Suomessa.
Erasmus-stipendit rahoittaa osittain Euroopan Unioni ja loput summasta maksaa valtio, jonka rajojen sisäpuolella apurahaa hakevan opiskelijan korkeakoulu sattuu sijaitsemaan. Tässä vaiheessa on ihan positiivinen juttu, jos se sattuu olemaan maa nimeltä Suomi. Vaikka EU:n pulittama osuus on jokaiselle ohjelmaan osallistuvalle maalle saman suuruinen, eivät kaikki osallistujavaltiot kuitenkaan kykene/halua/koe tarpeelliseksi/ymmärrä tarjota taloudellista tukea opiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseksi kovinkaan ponnekkaasti. Esimerkiksi etelä-eurooppalaiset opiskelijat joutuvatkin vaihtoon mieliessään joko keventämään melko ronskisti vanhempien kukkaroita tai tekemään opiskelujen ohella palkkatöitä vaihdon mahdollistamiseksi. Aika monessa tapauksessa varmaankin molempia näitä.
Eikä vanhempien kukkaroilla käyminen rajoitu muuten pelkkään vaihto-opiskeluun - turvallisesti kotimaan kamarallakin pysyvät opiskelijat joutuvat etsimään aika monissa maissa jonkinlaisen valtion kassaan kuulumattoman tulonlähteen opintojen rahoittamiseksi. Suomalaisella opiskelijalla on meinannut tyrskähtää iltateet ja toastit kerran jos toisenkin väärään kurkkuun, kun muut vaihtarit ja paikalliset ovat vertailleet lukukausimaksujen ja opintopisteiden hinnoittelua keskenään.
UCC:n opiskelijat maksavat jokaisesta opiskelemastaan lukuvuodesta yhteensä noin 2700 euroa, johon sisältyy kirja- ja materiaalimaksu (n. 500 €), lukuvuodelle rekisteröitymismaksu (tänä vuonna 2000 €) sekä opiskelijakunnan, koulun kuntokeskuksen sekä kerhojen ja järjestöjen pakollinen jäsenmaksu (150 €). Pientä yhteenlaskua tekemällä selviää, että terkkariopinnot maksaisivat Corkissa reilun kymppitonnin, kuuden vuoden pituiselle maisterin tutkinnolle tulee hintaa 16 200 euroa. Opintotukea voi periaatteessa hakea kuka tahansa tutkintoon tähtääviä opintoja suorittava opiskelija, mutta hakemukset käsitellään kaikki tapauskohtaisesti. Kyseessä ei ole kaikille automaattisesti jaettava etuus.
Korkeakouluopiskelun hinnoista Amerikan maalla ei varmaan tarvitse erikseen edes mainita (no mainitsen kuitenkin: 20 000 dollaria ja siitä ylös päin per lukuvuosi). Espanjalaiset maksavat yliopistosta riippuen lukukausimaksuja ja/tai erillisiä maksuja jokaisesta suorittamastaan opintopisteestä. Ranskalainen vaihtarikaveri kertoi, että kotona vedettiin tyyliin pitkää tikkua siitä, kuka kolmesta lapsesta pääsee über-arvostettuun (lukukausimaksu 10 000 € luokkaa) yliopistoon ja ketkä saavat luvan tyytyä taviksempaan versioon. Hei, ei jenkeissä eikä Venäjällä eikä missään kehitysmaassa, vaan Ranskassa ja Espanjassa, sivistyneissä EU-maissa! Alkaa pikkuhiljaa tuntua Suomen ilmainen korkeakoulujärjestelmä ja opintotukioikeus vaaleanpunaiselta päiväunelta. Oottehan te hei vielä olemassa siellä?
Irlantilainen leikkiraha. Baarin portsari jakeli näitä ovella ja "rahalla" sai "ostaa" yhden drinkin sisältä. (En raaskunut kertoa niille, että toimiva markkinatalous menee yleensä vähän erilailla.)
Jos nyt joku ei ole vielä sattunut kuulemaan, niin Irlannilla meni jossain vaiheessa 2000-lukua jotain pientä talouspolitiikan kentällä pieleen ja maa kärvistelee tällä hetkellä aika massiivisen laman kynnyksellä. Euroopan komissio, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä euromaat (Suomi mukaan lukien) ynnä Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia jelppaavat Irlantia 85 miljardin euron lainapaketilla (ihan btw niille, jotka ämpyilevät pelkästään oman maan asioiden hoitamisesta: sillä sanalla laina tuppaa olemaan seurauksia, joiden eron lahjoitukseen voi tarkistaa vaikka sanakirjasta). Irlanti itse osallistuu suosta nousemiseen leikkaamalla 10 miljardia sosiaalieduista ynnä muusta joutavasta sekä kiristämällä tavaroiden ja palveluiden liikevaihtoverotusta (vastaa Suomen alv:tä)nykyisestä 21 prosentista 23 prosenttiin.
Itse olen nähnyt talouskriisin myötä uhkaavia tai jo toteutuneita seurauksia enimmäkseen työharjoittelussa, mutta vähän muuallakin. Paikalliset hoitajat kertoivat, että finanssikriisin puhjettua ihmiset ovat tehneet yhä enemmän henkilökohtaisia konkursseja, jonka seurauksena työttömyys, mielenterveysongelmat ja antisosiaalinen käyttäytyminen ovat huimassa nousussa. Itsemurhaluvut ova niin ikään kohonneet ihmisten pyrkiessä eroon mahdottomilta tuntuvista taloudellisista vaikeuksista ja ympäri Corkin kaupunkia on näkyvillä julisteita ja kampanjoita itsemurhien ehkäisemiseksi.
Lamaa edeltänyt räjähdysmäinen nousukausi on aika irvokkaasti esillä itsemurhaehkäisykampanjoiden ja sosiaaliturvan leikkauksia vastustavien vaalimainosten rinnalla. Ihmiset ajavat uusilla autoilla, uusia rakennuksia on pystytetty vähän sinne tänne ja omistusasuntojen hankkiminen suhteellisen nuorena oli erittäin suosittua vielä muutamia vuosia sitten. Nykyisen harkkapaikkani esimies kertoi, miten ihmiset saattoivat ostaa talon tai jopa kaksi tai kolme vain, koska lainaa sai kohtuullisen helposti ja halvalla korolla. Yksi taantuman näkyvimmistä merkeistä on Corkin keskustan liepeillä tönöttävä yhdistetty luksushotelli ja -kerrostalo: nousukauden aikana haluttiin rakentaa maamerkki, jossa kaupungin kauniit, rikkaat ja kuuluisat voisivat asustella. Sääli sille, joka pytingin omistaa, mutta nyt kaupungista ei löydy ainuttakaan paikallista tai turistia, jolla olisi varaa asua talossa. Arviolta 10-kerroksisen talon katolla seisoo koko Corkin alueelle loistava valotorni, mutta muutoin rakennuksen kaikki ikkunat ammottavat pimeyttään niin päivällä kuin yölläkin.
Yksi asia, jossa irlantilaisilla terveydenhoitoalan opiskelijoilla on tähän saakka ollut pullat suomalaisia paremmin uunissa, on opintojen neljännen vuoden palkallinen harjoittelu. Suomessa ei harkkatunneista makseta siis pennin hyrrää, mutta Irlannissa pulitetaan viimeisen vuoden harjoitteluista opiskelijoille 80 prosentin suuruinen korvaus laillistetun sairaanhoitajan palkasta. Irlantilaisten epäonneksi tätä käytäntöä ollaan säästötoimenpiteiden seurauksena ajamassa alas ja muutama viikko takaperin Corkissa ja Dublinissa järjestettiin paljon huomiota saaneet mielenosoitukset etuuden säilyttämiseksi. (Ei äiti, en osallistunut.) Myös työllisyystilanne näyttää melko heikolta, valmistuvia sairaanhoitajia palkataan yhä vähemmän eläköityvien tilalle ja kaikkihan sitten tietävät nämä työttömyyskierrepotilasturvallisuuden kärsiminen-hoidon laadun huonontuminen -mantrat, joten niitä en enempää tässä ala eritellä.
Nyt tuli niin paljon harmaata asiaa kerralla, että loppuun pitää laittaa pari kuvaa jostain valoisammastakin.
Shanakiel Road
(No ihan sama joku toimiva sosiaalietuusjärjestelmä, näillä on palmuja maaliskuussa.)
Nykyinen harjottelupaikkani Carraigmor. Voi kirjottaa myös Carrigmore tai Carraigmore tai Carrig more tai joillain iirin kielisillä kirjaimilla ja jos sanoo St. Anne's niin kaikki tietää paikan silti ja yksinkertaisuuden varmistamiseksi paikka tottelee myös nimeä entinen Our Lady's Hospital. Arvatkaa, oliko helppoa löytää kartasta tai netistä tai yhtään mistään kun ekaa päivää edeltävän iltana rupesin kattelemaan että mihinkähän pitää aamulla mennä. Luettelin taksikuskille varmuuden vuoksi nuo kaikki. (Tää on siellä, missä ei saa kävellä yksin. Mutta loput harkasta pääsen onneks yhden hoitajan kyydillä, muuten tulis kalliiks jopa Suomen opintotuilla)
Maaliskuun opintotuki tilillä, viimeiset kesätyöhakemukset postissa, aika paljon rästiin jääneitä kouluhommia tehtynä ja kaiken päätteeksi blogi päivitettynä. Suhteellisen hyvä päivä. Kolmanneksi viimeisen Irlanti-viikonloppuni lähden viettämään Dubliniin itävaltalais-seurueessa, kielikylpyä siis tiedossa. Sussu tulee vierailulle Corkiin ensi viikolla ja sitten on jo melkein kotiinlähdön aika itselläkin. Mihin tämä aika oikein katoaa?
Loppuun vielä vähän terveisiä. Kaikkiin tähän astisiin ja varmaan tuleviinkin kokemuksiin ulkomailla nojaten pitää sanoa yks juttu. Hei kuule Suomi, sä oot aika hyvä maa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti