On ilmoja pidellyt

Irlanti on yksi maailman harvoista maista, jossa on mahdollista kokea kaikki neljä vuodenaikaa saman aamupäivän aikana. Huhtik - - Anteeksi, helmikuu ei olisi voinut alkaa kauniimmin. Aurinko paistoi, ruoho viheriöi ja minä vietin ihanan iltapäivän Corkin kaupungin kaduilla kuljeskellen ja lämmöstä nauttien. Ensimmäinen helmikuuta on kelttiläisten ikivanhan kevään tervetulojuhlan päivä, eikä suotta. Kevät tuli yhdessä ainoassa päivässä niin että korvissa suhisi.

Puisto lähellä yliopistoa

Keskellä puistoa seisoo pikkuruisilla peilinpalasilla päällystetty puunrunko. Tämän oli alunperin tarkoitus olla Milleniumin kunniaksi tehty taideteos, mutta syystä tai toisesta se valmistui vasta vuonna 2002, pari vuotta vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Myöhässä tai ei, hieno silti.

Corkin ensimmäiset kukkaset

Kevään juhlan jälkeen on suhissut korvissa vähän lisää. Viime viikon aikana ehdin muistella moneen kertaan erään muumijakson viisautta siitä, että lumimyrsky tietää kevään tuloa. Täällä ei muumeista tiedetä ja siksi kevät tuli jo ennen myrskyä. Myrsky kesti kevään juhlan jälkeisestä päivästä eteenpäin koko viime viikon. Tukka hulmusi välillä sisälläkin istuessa ja yötä päivää jännitti että lähteekö myräkän mukana Atlantille ensimmäisenä seinät vai katto. Lunta ei onneksi tullut, sillä lämpötila pysytteli plussalla koko revohkan ajan. Tämä onkin hyvä, sillä irlantilainen sade on kaikessa eksoottisuudessaan aikamoinen kokemus ja kun maassa kerran ollaan niin kaikkihan niistä maan eriskummallisuuksista on vastaan otettava. 

Kaikki tietävät, että Suomessa vesisateella pisarat putoavat fysiikan lakien mukaisesti ylhäältä alas päin kuin rajojaan kunnioittavassa säälmiössä konsanaan. Sateella voi mennä ulos, koska vertikaalisuuntaisesti niskaan tulevalta vedeltä voi suojautua kätevästi sateenvarjolla tai vedenpitävällä hupulla. Irlantilaiset taas eivät pidä laiesta ja säännöistä, koska ne ovat peräisin brittien riistovallan (termiä käytti eräs paljasjalkainen irlantilainen, allekirjottanut ei ota kantaa asiaan. Ainakaan vielä tässä yhteydessä.) ajoilta ja siksi sateenkaan ei tarvitse tulla taivaalta ihan niin justiinsa. Irkkusade voi sen vuoksi ihan hyvin sataa normaalin kulkusuuntansa lisäksi myös sivuttaissuuntaisesti, edestakaisin ja alhaalta ylöspäin. Tällaisella säällä ainoa järkevä asuste ulkoiluun on kokovartalokumipuku ja koska en omista sellaista (ja taivaan tähden en toivottavasti tulekaan omistamaan), kiitin säiden valtiaita lepohetkestä ja pyhitin koko pitkän viikonlopun rentoutumalla sisätila-aktiviteettien parissa.

Sateenvarjoille palttua, kun kerran myrskyää niin myrskyää kunnolla.

Rugbyn, eurooppalaisen jalkapallon ja amerikkalaisen jalkapallon sekoitus, gaelic football, on hurlingin ohella Irlannin kansallisurheilulaji. Kansallisella tasolla gaelilaista jalkapalloa ja siinä sivussa toisiaan heittelevät ja mäiskivät aikamiehet kilvoittelevat vuosittain Sam-nimisen hopeaisen kupposen herruudesta ja kaudella 2010-11 pysti kotiutui kahden vuosikymmenen pituiselta reissultaan takaisin Corkiin. Viime syyskuussa pelatun matsin lopputuloksesta on otettu Corkissa iloa irti jo reilun neljän kuukauden ajan ja helmikuisen tuulen ulvoessa Inniscarraig Day Centren nurkissa otettiin vielä vähän lisää.

Gaelilaisen jalkapallon Graalin malja, eli vajaa vuosisata sitten Corkin maaseudulla taottu "Sam" sekä Cork Rebelsin joukkueenjohtaja ja yksi tiimin pelaajista saapuivat kunniavierailulle työharjoittelupaikkaani myrskyisenä keskiviikkona. "Samista" oltiin kohkattu sekä asiakkaiden että henkilökunnan joukossa jo useita päiviä etukäteen ja minulle ei oikein missään vaiheessa ollut valjennut, kuka tai mikä tämä kyseinen heppu oikein on. Hieman ennen H-hetkeä opiskelijakollegani patisti minut netin ääreen tsekkaamaan, mistä tässä Sam-keississä oikein on kysymys, jotta osaisin käyttäytyä sitten itse kekkereissä asian vaatimalla hartaudella.

Cork Rebel Gaa:n sivuilta valkeni, että ei ole mitään turhaa käsi- ja potkupalloilua tämä Gaelic Football. Brittiyhteiselon vuosina oma urheilulaji, siinä missä perinteinen musiikki, tanssi ja kielikin, on varmistanut historian tuoksinnassa alas poljetun kansankunnan kulttuuriperimän jatkumisen tuleville sukupolville. (Tähän Irlanti-Britannia -kompleksiin alkaa törmäämään vähän joka käänteessä kun kulttuuriin tutustuu paremmin.) Havainnollistamiseksi voidaan leikkiä ajatusleikki. Jos kevät 1995 kolkuttelee yhdenkään jääkiekkofanin herkkää mieltä, niin saman tunnelman voi yrittää kuvitella tähän yhteyteen fiilistelemään, mitä irlantilaiset ajattelevat kansallispelistään.

Pokaalijuhlat olivat hienot. Hienot nimenomaan irlantilaisella tavalla: tunnelma oli rento, virallisia puheita tai ennalta suunniteltua ohjelmaa ei ollut vaan itse osallistujat loivat tunnelman. Yksi asiakkaista, reilusti yli 70-vuotias Gaa-fani puhkesi kesken valokuvien ottamisen laulamaan Corkin countyn omaa laulua, johon muut yhtyvät kuin yhdestä sopimuksesta. Toisella oli mukanaan haitari ja sillä säestettiin kestien aikana koko joukko irlantilaisia kansanlauluja mummojen polkiessa tahtia ja läpsyttäessä käsiä.

Päiväkeskus oli koristeltu lattiasta kattoon Corkin värien mukaisesti punaisilla ja valkoisilla viireillä sekä voittoisaa joukkuetta kannustavilla banderolleilla. Asiakkaat ja henkilökunta tunnustivat niin ikään värejä juhlapukeutumisessaan, innokkaimmilla faneilla oli joukkueen vaakunalla koristettuja lippuja sekä torvia mukana tunnelman kohottamiseksi. Kakkua, leivoksia, sipsejä (irlantilaiset syövät sipsejä KAIKEN kanssa), virvoitusjuomia ja kaikeksi yllätyksekseni olutta -ihan rehellistä kolmoskaljaa vielä- tarjoiltiin osallistujille talon puolesta. 

Yksi varmasti hienoimpia muistoja Irlannista tulee olemaan nämä kinkerit. Aitoa oikeaa Irlantia parhaimmillaan.

Koristeet alkoivat jo ulko-ovelta

Kakku, leivokset ja itse kunniavieras hetkeä ennen juhlahumua

Myrskyisään loppuviikkoon mahtui irlantilainen pubi-ilta, portugalilainen kulinaristi-ilta, paikallisesta terveysruokakaupasta löytyneen ruisleivän ja Panda-lakun avulla toteutettu koti-ikävän ehkäisy-ilta, yliopiston liikuntakeskuksella huhkittu kesäkuntoon 2011-ilta sekä kämppäkaverin kanssa vietetty leppoisa elokuva-ilta. (The Notebook. Aina vain uudestaan!) Varsin onnistunut viikko siis takana.

Viikon ainoana pienenä miinustekijänä on pakko mainita yksi sporttipala lisää. Super Bowl. Irlannin aikaa varhain aamuyöllä. Talossa, jonka asukkaista arviolta 50% on amerikkalaisia. Äänekkäitä ja intohimoisia jalkapallofani-sellaisia. Kun yhtälöön lisätään seuraavana aamuna herätys kello 05.00 12 tunnin työharjoittelupäivää varten, on pinna vähän tiukalla. Laskin tuhanteen, muistelin maailmanmestaruutta 1995 ja laitoin kellon soimaan viisi minuuttia myöhemmin. Nukahdin puoli neljältä.

Nyt siis paremmilla yöunilla seuraavaa harkkapäivää kohden, raporttia uudesta työharjoittelupaikasta tulee vähän virkeämmällä päällä ajateltuna kunhan aikaa taas kaikelta puuhastelulta liikenee. Mysky on viimein vaiennut ja nyt vaikenee myös kirjoittaja, hyvää yötä Suomi!