Copley Street, Cork, Ireland

Näyttääpä otsikossa mainittu suhteellisen hyvältä päivitetyissä osoitetiedoissa. Perillä siis viimein! Matkan teko alkoi vuoden 2011 ensimmäisenä iltana, lähdimme ajamaan kohti Helsinki-Vantaata hieman ennen puolta yötä ja lentoasemalla kuittasin matkatavarat ja itseni koneeseen lähtijöiksi varhain sunnuntaiaamulla. Tavoilleni uskollisesti en osannut oikein jännittää lähtemistä etukäteen, mutta kentällä pieni paniikki sai hetkeksi vallan. Entä jos koko vaihtoon lähtö on ollut unta, eikä kukaan oikeasti ole vastaanottanut hakemuksiani ja sähköpostejani University College Corkin suunnillakaan? Entä jos tein vuokrasopimuksen jonkin ulkomaalaisten opiskelijoiden huiputtamiseen erikoistuneen firman kanssa? Entä jos lentokone putoaa tai Heathrow'n lentoasema posahtaa taivaan tuuliin jonkun äärikiihkoilijan nurkkaan unohtaman kapsäkin toimesta? Niin, entä jos...?

Entä jos jäisinkin kotiin? Löhöilisin vielä viimeiset joululomapäivät kaapin kokoisessa opiskelijahuoneessani ja jättäisin kielelliset ja kulttuurilliset kehittymishaaveet savon murteen harjoittelemiseen ja kotisohvalla television tuijotteluun. Koulupäivät sujuisivat opitulla rutiinilla ja iltaisin pääsisi rentoutumaan tenttikirjojen ja Kyssin työvuorojen välisessä rulettipelissä. Välillä stressikaruselliin voisi potkaista lisäkierroksia jättämällä etätehtävät ja luentopäiväkirjat siihen palautuspäivää edeltävään iltaan ja sitten vauhdin hellittäessä nollata tilanteen supisuomalaisella tunnissa kolmeen promilleen -terapiaistunnolla. Sitten vanhana olisi mukavaa päivitellä, millaista ajan ja rahan haaskausta se matkailu onkaan!

Mutta! Entäpä jos en lähtisi? Niin paljon jäisi näkemättä ja kokematta. Oppisin koulussa terveydenhoidosta, mutta oppisinko selviytymisestä omillani vieraassa maassa ja kulttuurissa? Saisin viettää aikaa kaikkien rakkaiden ystävien kanssa, mutta entäpä ne uudet tuttavuudet, jotka jäisivät tapaamatta? Ringettekauden kesken jättäminen harmittaa, mutta tulisiko Suomessa koettua gaelic footballia, vehreillä nummilla vaeltamista tai jalkapallohuumaa paikallisessa irkkupubissa? Olisin kotona vietetyn talven jälkeen todennäköisesti sama ihminen myös kolmen kuukauden kuluttua, mutta millainen ja kuinka suuri pala persoonastani jäisi puuttumaan, ellen lähtisi?

Argumentointi suuntaan ja toiseen todellakin riittäköön, nimittäin Lontoon kautta Corkiin suunnanneella lennolla istui lopulta tyttö, joka ei katunut lähtöään sekuntiakaan.

              

Heathrow'lla vietetyn hedelmäsalaattiaamiaisen, päiväunet ja varmaan parin kilometrin pituisen kävelyreippailun sisältäneen viisituntisen jälkeen suuntasin Aer Linguksen kyydissä kohti Irlantia. Koneen alkaessa laskeutua ikkunasta aukeni niin tyypillinen irlantilaismielikuvamaisema, että alkoi hymyilyttää oikeasti. Maasto aaltoili alapuolella yhtenä suurena, kaikki vihreän mahdolliset sävyt sisältävänä tilkkupeittona, jonka reunat putosivat rantaviivan tavoittaessaan jylhinä kallioina kohtisuoraan harmaanturkoosiin mereen. Harmittaa vietävästi, etten voinut ottaa maisemasta kuvaa, mutta näkymä tulee kyllä säilymään mielessä koko loppuelämän. Yksi irlantilaisklisee koettu [ x ]

Lento laskeutui noin kahdeksan kilometrin päähän Corkin keskustasta, joten paikallisliikenteen sunnuntaivuorojen määrän ollessa minimaalinen matkan raaski taittaa taksilla myös opiskelijabudjetilla. Taksimatkan aikana sain ensimmäisen livekosketuksen irlantilasaksentin soinnikkuuteen. Kuljettaja oli todella puhelias ja melkein jokaisen hänen sanomansa lauseen perään jouduin toistamaan pardon useammankin kerran. Onneksi ainakin määränpäästä päästiin yhteisymmärrykseen heti, samaa reittiä oli päivän aikana ehtinyt kulkea jo melko liuta muitakin vaihtareita ja mies tiesi heti, minne olen menossa.

Ensivaikutelma asunnosta oli mielenkiintoinen. Julkisivu näytti kokolailla samalta kuin paikallisen opiskelija-asuntovälityksen verkkosivuilla ja mikä parasta, talo oli aamun epäilyksiini nähden ilahduttavan olemassa. Ala-aulassa oli vastassa nainen, joka luovutti minulle kämpän avaimet ja järjestyssäännöt ja opasti minut sokkeloisia käytäviä pitkin oikealle ovelle. Asunto, johon pääsin käsittää kolme huonetta, kolme kylppäriä sekä olohuone-keittiön täydellä varustuksella ihanan eriparisesta astiakokoelmasta pyykinpesukoneeseen ja jääkaappi-pakastimeen. Tiskipöytä on totta kai ikkunan edessä ja astiat kuivuvat kätevästi pöydällä olevassa telineessä, kuivauskaappi on ehdottomasti out tästä sisustussuuntauksesta. Kylpyhuoneita lukuunottamatta koko komeus on verhoiltu pehmeällä mustalla kokolattiamatolla, mikä sai pölyallergiaminäni hihkumaan riemusta. Onneksi tähän mennessä ei ole kovin paljoa pölissyt ja matot ovat totuttelun jälkeen mukavan lämmintä ja pehmoista tallattavaa.

Kämppäkaverina minulla on itävaltalainen bisnesopiskelija Eva, jonka kanssa tulimme heti ensitapaamisesta lähtien hyvin juttuun. Hän oli saapunut jo edellisenä iltana ja osasi hieman kertoa, mitä mistäkin suunnasta löytyy. Asunnon kolmanteen huoneeseen odottelemme myös asukasta, tähän mennessä ei ole ketään tosin vielä ilmaantunut paikalle.

Tavaroiden purkaminen sujui yllättävän nopeasti, joten kaapit täytettyäni (täyttää taitaa olla väärä verbi tähän yhteyteen, aika paljon jäi vielä tyhjää tilaa...) päätin lähteä ajan kuluksi tutkailemaan kaupunkia ja etsimään avoinna olevaa ruokakauppaa ilta- ja aamupalatarvikkeden hankkimiseksi. Karttaan en ollut ehtinyt kotiosoitteen selvittämistä tarkemmin vielä tutustua, joten valitsin maamerkiksi asuntoni vieressä kulkevan Lee-joen ja melkein naapurissa jököttävän goottilaistyyliä edustavan kirkontornin. Päätin, että suunnistan sitten niiden avulla kotiin. Seuraavien kahden tunnin aikana kaupungin katuja vaeltaessani ehdin huomata, että Corkissa risteilee useampia jokia ja niitä goottilaistyylisiä kirkontorneja ehdin lenkin aikana laskea kuusi kappaletta lisää. Yksikään ei ollut se naapuri. Pimeän laskeutuessa meinasi jo pieni hätä yllättää, mutta vanha konsti palata samoja jälkiä kotiin ohjasi takaisin perille. Ruokakauppakin löytyi matkan varrelta, joten kaikki hyvin :)

                

            Yksi niistä vääristä kirkontorneista

            

                Corkin pääkatua pimeässä

Lentomatkan ja venähtäneen iltalenkin pölyt peseytyivät ensikatsomalta todella modernissa, mutta käytännössä tarkasteltuna suomalaisesta näkökulmasta aikas lailla vanhanaikaiseksi osoittautuneessa kylpyhuoneessa. Lavuaarin kaksi hanaa on sijoitettu peseytyjän piristykseksi toisistaan vastakkaisiin kulmiin, kylmä ja kuuma vesi tietenkin erikseen. Vesilaskujen yllätyspotit pyritään minimoimaan pitämällä suihkusta tulevan veden lämpötila kahdenkymmenen celsiusasteen pienemmällä puolella, joten hyvästit pitkille sunnuntaisuihkuille tältä erää. Muutenkin lämmitys on aiheuttanut pientä päänvaivaa eilen ja tänään.

Itse ulkoilma on meren läheisyyden ansiosta melko leuto, säätä voisi verrata suomalaisen syyskuun viimeisiin päiviin. Lämpömittari on heilunut plus viiden kieppeillä ja aurinkokin pilkahteli aamupäivällä ohuen pilviverhon lomasta. Irlannissa kun ollaan, vettä on totta kai tihuutellut pitkin päivää keveinä suihkuina, mutta ulkoillessa sadetta ei muutaman minuutin jälkeen enää edes huomaa. Auringon mennessä mailleen on sitten hieman kylmempää.

Makuupussi osoittautui ensimmäisenä iltana reissun tähän saakka ehdottomasti tärkeimmäksi asiaksi jonka pakkasin mukaan. Hieman ennen nukkumaanmenoa väänsin kylmänä seisovan lämpöpatterini tulille. Yöhousut ja pörrösukat jalkaan, auki levitetty makuupussi ja peitto päälle ja unille. Vartin päästä tuli sellainen tunne, että hengitys taitaa höyrytä. Tarkastin patterin vain huomatakseni, ettei vielä kummoista elämää sen toiminnassa ole havaittavissa, väänsin tehoja isommalle, puin vielä kollarit ja fleecetakin päälle ja sitten kömmin takaisin sänkyyn. Hampaat alkoivat kalista. Toiset sukat jalkaan, makuupussin sisään ja vetskari kiinni, huppu päähän ja peitto korviin. Nukutti hyvin aamuyöhön saakka, jolloin heräsin aivan hiestä märkänä. Patteri oli viimein ladannut itsensä toimintakuntoon, napannut kuutosvaihteen silmään ja hohti nyt kuumana kuin saunan kiuas (en uskaltanut kokeilla, sihahtaako). Pari päällimmäistä vaatekerrosta kepeämpänä maksoin univelkoja pitkälle aamupäivään asti ja heräsin virkeänä ensimmäiseen päivään uudessa kotikaupungissa.

                     

                      Näkymiä pääkadulta päivänvalossa

Pikaisen aamupalan ja -palaverin jälkeen päätimme kämppäkaverini kanssa lähteä katselemaan kaupunkia päivänvalossa. Minun piti myös tehdä muutamia tarpeellisia hankintoja; pre-paid -liittymä puhelimeen, piuha koneen yhdistämiseksi talon internetverkkoon sekä adaptori sähkövirran saamiseksi suomalaisella pistokemuotoilulla varustettuihin elektroniikkakapistuksiin. Kaksi ensimmäistä löytyivät helposti, kolmas pitkien etsintöjen jälkeen kaikeksi yllätykseksi lähimmästä apteekista :D

Keskusta on ensivaikutelmalta suunnilleen Tampereen kokoinen, suurimmat kaupat ja merkkiliikkeet ovat keskittyneet yhden pääkadun varrelle, jolta sitten haarautuu kymmeniä ja taas kymmeniä pienempiä kujia täynnä pienempiä kauppoja ja pubeja. Asutusalue taas leviää keskustasta jokaiseen ilmansuuntaan lähes silmänkantamattomiin. Myös eilinen iltakävelyni todistelee sen puolesta, että ainakin tunnin saa kävellä keskustasta pois päin (suunnasta en ole ihan varma :D) eikä asutus lopu kesken.

       Lee-joki                         Corkin keskustaa

Parin tunnin sight seeingin jälkeen oli vuorossa irkkuklisee numero kaksi: pubilounaan kokeileminen [ x ]. Puolen päivän jälkeen kaupungin kymmenet pubit heräsivät eloon ja joka paikassa oli tungokseen asti perheitä ja seurueita. Minulle suomalaiseen "pubikulttuuriin" tottuneelle oli aika näky huomata, että ihan oikeasti syömässä ne kaikki olivat! Piipahdimme itsekin seisova pöytä -periaatetta mukailevassa Scott's pubissa evästämässä. Ruoka tilattiin pleksillä suojatusta vitriinistä josta kokki annosteli asiakkaan osoittamia ruokalajeja lautaselle ja tarjoilija rahasti annoksen tiskin päässä. Ruoka oli hyvää, mutta annoskoko aivan järkyttävän suuri ja maha tuli täpötäyteen varmaan kolmasosalla saamastani annoksesta. (Allekirjoittaneen ruokatottumukset tunteville lukijoille tiedoksi, että seikkauluhenki voitti, enkä tiedä mitä syömäni ruokalaji oikeastaan edes sisälsi. Mutta hyvin maistui :D) Asiakkaat, joiden menu ei sisältänyt olutta, saivat omin neuvoin noutaa ruokajuomansa kotoisasti pubin takaseinän vesihanasta...

          

                   Scott's pub

         

       Lee-joki ja se naapurin kirkontorni

            

      Corkin keskustan piparkakkutaloja :)

(tuo nosturin näköinen hökötys oikeassa yläkulmassa on muuten katulamppu)

Alkumetrit Corkissa ovat sujuneet siis hienosti. Huomenna ohjelmassa on orientaatiopäivä yliopistolla ja siitä eteenpäin sitten päivät kuluvat varmaankin aika koulupainotteisesti, viimeistään silloin kun työharjoittelu alkaa. Varmuuden vuoksi kirjoittelin siis ensimmäisen vuorokauden kuulumiset kaikki nyt yhdellä kerralla jos aikaa raportoinmiseen ei myöhemmin tällä viikolla vaikka liikenekään. Soittimesta kuuluu nyt mullon kaikki hyvin tänään ja juuri näin on! :)