Hei mennään bussilla!

Melko tarkalleen viikko on kulunut Irlannin maaperällä ja sen kunniaksi muutamia rivejä ennen nukkumaanmenoa.

Huomenaamulla aloitan harjoittelun ensimmäisessä tulevista mielenterveys- ja päihdetyön neljästä harkkapaikasta. Tuttuun tapaan jännitys ei vielä ole ilmoitellut olemassaolostaan ja se saa oikeastaan pienen paniikin aikaiseksi ihan vain sen vuoksi, että aamulla on odotettavissa todennäköisesti jonkin asteinen shokkilaskeutuminen todellisuuteen. Mielenterveys- ja päihdetyö jo itse käsitteinä kertovat jotain tulevien viikkojen sisällön vaativuudesta, kun kombinaatioon lisätään vielä sanat "kriisityö" ja "asiakkaan kohtaaminen vierasta kieltä käyttäen",kuulostaa homma sangen lupaavalta. Nollaa astetta huomisen aamun säätiedotuksessa luvassa, joten pieni käsien tärinä lämmittää mukavasti sekä mieltä että ruumista. Hrrr..

Viikonloppu alkoi mukavasti vapaapäiväperjantailla, joten päätin käydä testailemassa ensimmäistä kertaa Corkin kaupungin treenimaastoja ihan tositarkoituksella. Reilu kuukausi sitten nyrjähtänyt nilkka kesti ensimmäisen hölkkäilylenkin muutaman hyvin sijoitellun ideaalisiteen ja apteekin nilkkatuen voimin suhteellisen hyvin, eli puolimaraton-treenit siirtynevät takaisin suunnitelmista käytäntöön lähitulevaisuudessa.

Lenkkeilyyn uudessa ympäristössä ja/tai tylsyyden hetkiin olen kehittänyt aikaisemmilla reissuilla mielestäni mainion pelin.

Mää oon nyt tässä alias kaupunkisuunnistusta a'la Satu

Tarvikkeet: yksi kartta (koot A3 tai A4 sopivat parhaiten tähän tarkoitukseen), sakset, kynä, suklaarasia ja lenkkarit. 

Tee näin: 
1. Tyhjennä suklaarasia (tähän tarvitaan paljon energiaa!)
2. Ota esille kartta, päivitä siihen olinpaikkasi kynän ja avuliaiden paikallisten avulla.
3. Piirrä olinpaikkasi kohdalle ympyrä. Ota esille tyhjä suklaarasia, käytä sitä viivottimena ja jaa kartta sektoreihin piirtämällä ympyrästä viiva kartan jokaiseen kulmaan. Voit myös käyttää luovuuttasi ja piirtää viivoja minne haluat, tämä ei ole vakavaluonteinen leikki. Suosittelen kuitenkin aloittamaan viivat aina olinpaikastasi.
4. Ota käteesi sakset ja leikkaa kartta pienempiin osiin piirtämiäsi viivoja pitkin.
5. Pue lenkkarit molempiin jalkoihin.
6. Laita kartan palaset tyhjään suklaarasiaan (miten monikäyttöinen kapine!), sulje silmäsi ja nosta yksi paloista takaisin käteesi.

Kädessäsi on nyt kartta, johon on merkitty olinpaikkasi. Tehtävänäsi on suunnistaa kartan avulla vapaavalintainen kierros siinä osassa kaupunkia, jota kartta esittää. Toista aiemmin mainitut niin monta kertaa, että koko ympäristö on tullut tutuksi. Viel spass magen! (Vahingossa saattaa oppia myös jotain uutta kieltä matkan aikana) :)

Perjantaikuntoilu suuntautui Corkin kaupungin lounaiskolkkaan. Kuten Suomessa, myös Irlannissa parhaaksi lenkkeilyajankohdaksi osoittautui tihkusateinen aamupäivä: kadut ovat tyhjillään ja juosta saa aivan omia reittejä vastaantulijoista häiriintymättä. Hieman hankalaksi tämän aktiviteetin ja lisäksi kaiken muunkin oman asunnon ulkopuolella liikkumisen täällä suunnalla tekee vasemmanpuoleinen liikenne. Autot tulevat tietä ylitettäessä aina väärästä suunnasta, kääntyvät juuri sinne, mihin ei pitäisi ja testaavat oikeaan suuntaan kulkevaan liikenteeseen tottuneen jalankulkijapoloisen sympaattisen hermoston aktivoitumisnopeutta useita kertoja päivässä. Eikä siinä vielä kaikki. Myös paikalliset ihmiset noudattavat samaa kieroutunutta liikennesysteemiä ja kiusallisia samalle puolelle väistämis -tilanteita tulee jatkuvasti. Koomisen vivahteen tämä Iso-Britannian ex-impeuremin peruja oleva järjestelmä sai, kun seurailin lenkillä hetken aikaa itsekseen jolkuttelevan kulkukoiran matkaa. Rekku tassutteli tyytyväisenä kapoisen jalkakäytävän vasenta laitaa, ylitti tien kääntämällä päänsä sinne oikeaan suuntaan (itse en edelleenkään muista, kumpaan pitää katsoa ensin) ja jatkoi matkaansa tien siinä laidassa, missä ihmistenkin kuuluu kulkea. Ehkä minunkin kohdallani on siis vielä toivoa jäljellä.

Perjantai-iltana olimme sekalaisella vaihtarikokoonpanolla viettämässä iltaa parin suomalaisen tytön asunnolla. Illan ohjelmassa oli tortilloita suomalaiseen tapaan (eli kukaan muu ei tietenkään ymmärtänyt, kuinka ne kuuluu täyttää, kääriä ja syödä :D), jota seurasi Pub Crawliksi kutsuttu aktiviteetti. Kymmenen euron osallistumismaksulla voi lunastaa itselleen rannekkeen, jolla pääsee neljään pubiin sisään pääsymaksutta. Jokaisessa paikassa on tunti aikaa harjoittaa vapaavalintaista ajanviettotapaa, jonka lopuksi rannekkeiden haltijat saavat shotit ja matka jatkuu seuraavaan paikkaan. Erittäin kätevä tapa tutustua useampaan paikkaan saman illan aikana ja ystävystyä uusien ihmisten kanssa. 

Erasmus-vaihtareita

Kämppis-Eva ja minä

Yliopiston kiipeilyklubin toimintaan osallistumisen odottaminen oli ehdottomasti viikon kohokohta -listani kärkipäässä. Löysin varsin pätevän oloisesti asiansa ajavat vaelluskengät alennusmyynnistä. Investoin tulevien uusien nyrjähdysten ja jalkojen sohjossa kastumisen ennalta ehkäisyyn mielestäni erittäin sopivan summan eurovaluuttaa ja hihkuin innosta päästä kokeilemaan töppösiä tositoimissa. Toisin kävi. Retkiaamu valkeni Corkissa tänään täysin pilvettömänä ja aurinkoisena pikkupakkasena, mutta sisämaassa oli ilmeisesti yön aikana tuivertanut ja tuiskunnut sen verran voimakkaasti, että retkibussimme oli jäänyt mottiin lumen keskelle, eikä päässyt noutamaan innokkaita reppuselkiä mihinkään. Lumipäivinä täälläkään ei siis paljoa näköjään tapahdu.

Ennen auringon nousua retkikamppeissa ja reppu täynnä eväitä kaupunkiin paremmin tutustuminen tuntui hyvältä idealta peruuntunutta bussimatkaa korvaamaan. Ulkoilutin uusia popoja melkein parin tunnin ja ainakin parin sadan kännykkäkameralla otetun valokuvan verran sunnuntaiaamuun heräilevässä Corkissa. Ei mikään huono tapa päättää ensimmäisen Irlanti-viikon viimeinen päivä.

Lough-lammikko Corkissa aamutuimaan

Yksi kaupungin kirkoista

Lough ja auringonnousu

Aamupalalla :)

Aamukävelyn ja piknikin jälkeen suuntasin takaisin kotikulmille katsomaan, joko kämppäkaverini olisi herännyt. Päätimme yhdessä lähteä hienon ilman kunniaksi katsastamaan rannikon jylhiä maisemia, sillä matkaa Corkin keskustasta rantaviivalle on parhaimmillaan vain kymmenisen kilometriä ja rannikon kyliin pääsee bussilla  parissakymmenessä minuutissa. Tsekkasimme netistä hyvän paikan ja bussiaikataulut, lähdimme asemalle hyvissä ajoin (eli tulinen kiire loppujen lopuksi tietenkin tuli), ostimme liput automaatista ja kävimme odottamaan linja-autoa saapuvaksi. Viisi, kymmenen ja viisitoista minuuttia kului, eikä bussia kuulunut, joten marssimme infopisteeseen tiedustelemaan, mikä maksaa. Tällä kertaa kyse ei ollut suinkaan lumesta, vaan siitä, että bussiyhtiö oli unohtanut ystävällisesti ilmoittaa aikatauluissa liikennöivänsä himoitsemaamme kylään ainoastaan kesäkuukausina. Aseman henkilökunta oli kovin ihmeissään, miksi kummassa haluamme mennä talvella rannalle. Saimme junailtua jo ostetut liput palautuskelpoisiksi ja hetken mielijohteesta vedimme villin kortin ja hyppäsimme seuraavaan lähtevään linja-autoon. Matkalla tutkailimme kartasta, mikä olisi oiva päätepysäkki ja jäimme bussista Clonakilty Town'issa, noin tunnin ajomatkan päässä Corkista etelään.

Clonakilty on pieni kaupunki kahden korkean kukkulan välissä lähellä Atlantia. Kiipesimme kukkuloista molempien huipulle ja koetimme tähyillä edes pientä kaistaletta merta, missä onnistuimmekin pitkän taivaltamisen päätteeksi. Kukkuloista viimeisimmältä laskeutuessamme Irlanti väläytti kylmänkostean näytteen perusluonnettaan ja pudotti niskaamme huikean sadekuuron, vaikka ilma oli vasta ollut kaunis ja aurinkoinen. Jo yksi viikko onkin opettanut kantamaan sateenvarjoa tai -takkia (tänään onneksi molempia) mukana ja vältyimme pahemmalta kastumiselta.


Clonakiltyn kukkuloilta (feat. kännykkäkameran mahtava kuvanlaatu)



Ahaa, täältä niitä saa...

Kotimatka Clonakiltystä takaisin Corkiin olikin melkoinen sattuman kauppa, sillä emme olleet tietenkään ehtineet tarkistaa meno-paluu -aikatauluja pikaisen lähtöpäätöksen vuoksi. Kaupunki on sen verran pieni, ettei sillä ole omaa bussiasemaa, joten etsimme lähimmän bussipysäkin, tsekkasimme paluuaikataulut ja menimme bussia odotellessa päivälliselle läheiseen pubiin. Pysäkille palasimme hyvissä ajoin ja melkoinen deja vu -kokemus oli huomata, ettei se odotettu bussi taida taaskaan ilmestyä. Kyseessähän oli minun kohdallani jo kolmas kerta saman päivän aikana.

Kyselimme ohikulkijoilta, onko tämä nyt varmasti oikea pysäkki ja aikataulu, ja jokainen vakuutteli meidän olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ehdimme jo tosissamme laskea, olisiko edullisempaa yöpyä Clonakiltyssä hostellissa ja yrittää bussin kyytiin aamulla uudelleen, vaiko pulittaa taksimatka takaisin Corkiin, kunnes hoksasimme kysyä vielä viereisestä bed & breakfast paikasta syytä bussivuorojen toteutumisen epämääräisyyteen. Paikkaa pyörittävä lady varmisti määränpäämme ja sanoi sitten hymyillen, että olemme odotelleet miltei tunnin väärällä pysäkillä ja että bussi lähtee noin kilometrin päästä juuri näillä minuuteilla. Hyvälle tuurille ja kaikille matkalaisten suojeluspyhimyksille kiitokset siitä, että kyseessä oli toiseksi viimeinen bussivuoro tältä päivältä, muutoin olisi se huomattavasti kalliimpi suunnitelma ollut pakko laittaa toteutukseen. Tapoimme aikaa oikean pysäkin vieressä olevassa Eurosparissa jäljellä olevan ajan erilaisia elintarvikkeita muka-suurella mielenkiinnolla tutkien ja kymmenen minuuttia ennen bussin lähtöaikaa tönötimme vesisateessa valmiina hyppäämään kyytiin vaikka vauhdista. Matka päättyi viimein onnellisesti takaisin Corkin bussiasemalle kävelymatkan päähän asunnostamme.

Bus Eireannin pysäkki

Olen todella iloinen, että satuimme juuri Evan kanssa samaan kämppään, hyvässä seurassa on paljon mukavampaa viettää aikaa ja olemme ehtineet tutustua hyvin kuluneen viikon aikana. Myös kielitaito kohenee, kun kämppiksen kanssa on pakko puhua englantia. Jotain sanoja ja fraaseja on tullut kertailtua myös saksan kielestä, mielenkiintoista onkin ollut testailla, kuinka paljon yläasteella viimeksi opiskelemastani taidosta on vielä muistissa. Kaksi yhteistä kieltä (tosin toinen minun kohdaltani aika auttavalla tasolla) on toiminut hyvänä kommunikaatiovälineenä ja myöskään kulttuuriristiriitoja ei ole päässyt syntymään puolin tai toisin. On todella mielenkiintoista vertailla, millaisia tapoja itävaltalaiseen kulttuuriin kuuluu ja löytää yhteneväisyyksiä kotimaahan.

Niin paljon kun vielä olisi viikonlopusta kerrottavaa, täytyy kirjoittaminen tältä erää kuitenkin lopettaa ja alkaa anomaan lämpöpatteria toimimaan kiltisti myös ensi yönä. Ensimmäiseen harjoitteluaamuun olisi mukava herätä hyvin nukutun yön jälkeen ja pakko on myöntää, että tämä trooppisesta arktiseen ja takaisin vaihteleva lämpötila huoneessani heikentää hivenen yleensä niin hyviä unenlahjojani. Auf Wiedersehen!